SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO

palkitsee ottelutoimihenkilöitä ansiomerkein. Kuvassa ottelutoimihenkilön kultainen ja hopeinen ansiomerkki. Ansiomerkin materiaali on hopea 925/00. Ansiomerkki valmistetaan kolmen eri kullatun ja hopeisen osan yhdistelmänä. Lisäksi Suomen Jääkiekkoliiton tunnus on toteutettu keinoemalilla. Ansiomerkin koko on 14x11 mm.

PALKITSE. SITOUTA. KANNUSTA. KIITÄ. MUISTA. Merkkikeskuksella on vuosikymmenten kokemus asiakaskohtaisten palkitsemis- ja identifiointituotteiden toteuttamisesta aina vuodesta 1924 alkaen.

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO

palkitsee ottelutoimihenkilöitä ansiomerkein. Kuvassa ottelutoimihenkilön kultainen ja hopeinen ansiomerkki. Ansiomerkin materiaali on hopea 925/00. Ansiomerkki valmistetaan kolmen eri kullatun ja hopeisen osan yhdistelmänä. Lisäksi Suomen Jääkiekkoliiton tunnus on toteutettu keinoemalilla. Ansiomerkin koko on 14x11 mm.

WORLD TENPIN BOWLING ASSOCIATION

järjestää vuosittain keilailun seniorien ja juniorien maailmanmestaruuskilpailut. Vuoden 2014 maailmanmestaruuksista kilpaillaan Hong Kongissa ja Abu Dhabissa. Kuvassa pronssinen mestaruusmitali. Mitalista on sekä palkintomitali nauhalla että muistomitali ilman nauhaa. Mitalin halkaisija on 70 mm ja vahvuus 7 mm.

SUOMEN VOIMISTELULIITTO

palkitsee vuosittain parhaita lasi- ja kristallipalkinnoin. Voimisteluliiton erikoispalkintojen halkaisija on noin 20-25 cm. Kuvassa oleva erikoispalkinto on täysin kirkas ja taustapintaan on laserkaiverrettu himmeä teksti, mutta lasi- ja kristallipalkinnot voidaan toteuttaa myös monivärisinä.

NOBEL 1988 -MUISTORISTIN

kanto-oikeus on YK:n rauhanturvatehtävissä ennen vuotta 1998 palvelleilla henkilöillä. Muistoristin myöntää Suomen Rauhanturvaajaliitto YK:n rauhanturvaajien päivänä tai YK:n päivänä. Kullattu risti on emaloitu ja nauhassa on kullattu nauhalaatta. Ristin koko on 42x42 mm.

KARATEN EM2014-KILPAILUT

järjestettiin Tampereella toukokuussa 2014. Kuvassa kultainen, hopeinen ja pronssinen Euroopan mestaruusmitali, joissa on käytetty kiiltävän ja silkinhimmeän pinnan yhdistelmää. Lisäksi Kansainvälisen Karateliiton tunnus on toteutettu monivärisenä. Mitalin halkaisija on 70 mm ja vahvuus 7 mm.

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO

palkitsee keväisin Mestiksen ja juniorisarjojen Suomen mestarit. Kuvassa kultainen, hopeinen ja pronssinen mestaruusmitali, joissa on käytetty kiiltävän ja silkinhimmeän pinnan yhdistelmää. Mitalin halkaisija on 60 mm ja vahvuus 6 mm.